Pärnu
English Suomi Svenska Deutsch Latviski
Pärnu
       
Kaupunkia ympäröi ainutlaatuinen luonto

Pärnun lähiympäristön lumoava luonto mahdollistaa aktiivisen lomanvieton, esimerkkeinä mainittakoon kävelyretket metsässä, veneretket joella tai merenlahdella, ratsastus, kalastus ja metsästys. Lisäksi järjestetään seikkailullisia suo- ja kanoottiretkiä Tolkusen suolla, Nigulan luonnonsuojelualueella, Soomaan kansallispuistossa sekä muualla maakunnassa.

Soomaa on edustava jääkauden muovaama esimerkki koskemattomasta luonnosta. Alueella on Viron suurin suo – Kuresoo, jonka eteläreunassa on myös maailman korkein suorinne.

Merkillinen luonnonilmiö on niin sanottu viides vuodenaika – kevättulva, joka voi kestää muutamasta päivästä kuukauteen. Tähän liittyen Soomaa on yksi harvoja paikkoja, jossa muinaisen, paksusta haavanrungosta veistetyn venetyypin haapion rakentamisen taito on säilynyt ja haapio yhä käytössä. Retkeillessä monipuolisessa maastossa voi kohdata erilaisia eläimiä kuten majavia kanoottisafarin aikana.

Kihnun saari on kotoisen rakas ja samalla eksoottinen. Saarella käytetään yhä kansanpukuja ja isoäitien käsityötaito on vielä kunniassa. Kihnulaisten suullinen ja henkinen perinne on hyväksytty Unescon maailmanperinneluetteloon. Myös muut pikkusaaret ja Viron länsirannikko tarjoavat mahdollisuuden tutustua virolaisten elämänmenoon ja tapoihin.
 

Pärnu Convention Bureau jäseniä ovat:

Hotellit:
Ammende Villa Hotel & Restaurant
Best Western Hotel Pärnu
Koidulapark Hotel
Scandic Hotel Rannahotell
Strand SPA & Conference Hotel

Resort-hotellit:
Estonia SPA Hotel
Sõprus SPA Hotel
Tervise Paradiis SPA Hotel & Water Park
SPA Tervis
Viiking SPA Hotel

PCO:
Reiser Conferences

Matkatoimisto:
Pärnu Reisibüroo

Lisäpalvelut:
Pärnu Tennis Hall
Pärnu Kontserttitalo
Soomaa.com

Muut:
Pärnun kaupunki
Tarton yliopiston Pärnun College